”Yhteistyö sujui erinomaisesti. Yhteyshenkilö ymmärsi, mitä me tarvitsemme ja hän räätälöi valmiista ohjelmasta meille sopivan.”
-Tiina Ilola,
Lotta Svärd Säätiö

Jaa sisältö

Lähtötilanne

Lotta Svärd Säätiön juuret ovat noin 240 000-jäsenisessä Lotta Svärd –järjestössä. Tärkeä osa säätiön tämän päivän toimintaa on kuntouttaa ja avustaa entisiä lottia, jotka sodan aikana tekivät korvaamattoman arvokasta työtä isänmaamme hyväksi. Tiina Ilola Säätiöstä kertoo, että heillä oli aikaisemmin käytössä vanhanaikainen asiakaskortisto-ohjelma, jonka toiminta ei vastannut enää nykypäivän vaatimuksia. Olemassa olevaa ohjelmistoa ei pystynyt päivittämään, joten oli tärkeää löytää uusi.

Ratkaisu

Vaihtoehtoja kartoitettiin säätiön teknisen asiantuntijan kautta. He päätyivät EASYyn, koska oman yhteyshenkilön ja hänen tiiminsä avulla EASYn ominaisuudet pystytiin räätälöimään juuri toiveiden mukaisiksi. Lisäominaisuuksilla järjestelmää pystyy jatkossakin muokkaamaan tarpeisiin sopivaksi, vaikka toiminta olisikin alun perin suunnattu toisenlaiseksi.

Hyödyt

Hyötyjä heille tulee muun muassa käytön nopeudesta, kaikkien haluttujen tietojen löytymisestä selkeästi asiakkaan alta, dokumenttien automaattisesta täytöstä sekä niiden helposta lähettämisestä. Myös räätälöidyt raportit ovat arvokkaita, ja ominaisuus, jolla osa dokumenteista avautuu vain määrätyille henkilöille. Näin esimerkiksi hallinnollisia dokumentteja, kuten pöytäkirjoja, pystytään tallentamaan kätevästi EASYyyn. Säätiön edustaja kertoo, että yhteistyö sujui erinomaisesti. Yhteyshenkilö ymmärsi mitä he tarvitsevat ja räätälöi heille valmiista ohjelmasta juuri sopivan.

      

 

”Yhteistyö sujui erinomaisesti. Yhteyshenkilö ymmärsi, mitä me tarvitsemme ja hän räätälöi valmiista ohjelmasta meille sopivan.”
-Tiina Ilola,
Lotta Svärd Säätiö

Jaa sisältö